Eroilmoitukseni!
Eroan tällä päivämäärällä 27.10.2015 luottamustehtävistäni Hämeenlinnassa lisäksi eroan Kanta-Hämeen Perussuomalaisten jäsenyydestä.
Tähän ratkaisuun ei liity sen kummemmin mitään dramatiikkaa vaan viime aikoina työni on pitänyt minut kiireisenä, enkä ole kerennyt/jaksanut harrastaa rakasta harrastustani.. Politiikkaa…
Vuosi sitten vielä olin kivenkovaa sitä mieltä, etten Hämeenlinnasta lähde.
Yritysmaailma ja yritykseni sanoivat toisin tänä vuonna, joskus pitää priorisoida.
Tällä hetkellä tärkeintä elämässäni on työnteko ja yrityksiin panostaminen, politiikka saa tulla mukaan sen jälkeen kun yritysten rattaat pyörivät ilman minua. Kokonaan en politiikkaa siis hylkää, paluu tulee joskus.. Mutta missä, onko se Helsingissä, Nurmijärvellä, Hämeenlinnassa tai jossakin muualla. Tähän kysymykseen en osaa vielä vastata, joskus osaan.
Hämeenlinnan kirjava ja välillä vähän sekava poliittinen kenttä on opettanut ja harjannut minua paljon. Oppia olen saanut koko ajan, mitä olen Hämeenlinnassa ollut mukana politiikassa. Tästä opista olen enemmän kuin kiitollinen, tulikaste tuli saatua Hämeenlinnassa ja sillä mennään toivon mukaan joskus vielä pitkälle.
En siis eroa Perussuomalaiset rp:stä vaan Kanta-Hämeen Perussuomalaisista muuttoni takia.
Toivon kaikkea hyvää Hämeenlinnalle ja Kanta-Hämeen Perussuomalaisille, mutta myös muiden puolueiden poliittisille toimijoille. Harjoittakaa hyvää politiikkaa rauhallisesti keskustellen ja kompromisseja tehden Hämeenlinnan parhaaksi.
Kiitoksia kaikille minua äänestäneille kunnallisvaaleissa 2012, teitte pohjan poliittiselle uralleni ja annoitte mahdollisuuden päästä politiikkaan mukaan.
Muutosta huolimatta putkitöihin erikoistunut yritykseni Putkiasennus JJ jatkaa asiakkaidensa palvelua Hämeenlinnassa ja myös uudet asiakkaat ovat tervetulleita. 😉
Tulevaisuutta odottavin terveisin,
Janne Liukkonen
Jälkisanat:
”Vaikeat ajat eivät ole ohi, ne ovat vasta edessäpäin! Kaikilta tullaan varmasti leikkaamaan ja ikävä kyllä se tuntuu heikompiosaisissa enemmän. Suomen hyvinvointiyhteiskuntaa on murentanut edelliset hallitukset, hallitus hallitukselta ja sen korjaaminen vaatii ekana perustusten kuntoon laitoin.”
Lainattakoon vanhaa sanontaa:
”Myrskyn jälkeen tulee aina pouta, mutta milloin.. Siihen en osaa vastata”
No hei vaan sun heiluvilles.. Itse asiassa kun nyt oikein tarkkaan yritän muistella mitä poliittisesta ”urastasi jäi käteen” nii…. hmm. jostain syystä ei mitään tule mieleen.. mistä moinen mahtaneekaan johtua.. ehkäpä se selvinnee kun annat mandaattisi muille…
Toisaalta mitäs tästä toisten, lähimmäisten hyvinvoinnista, pääasia että itse-itsellä menee hyvin..
Et ole ensimäinen joka takkinsa kääntää, kesken leikin!
P.S onnea ja menestystä vaan, putkirunkkausyrityksellesi.. toivottavasti asiakkaasi luottavat putkitöihisi enemmän kuin ollessasi nk. politikko, poliittisiin ”töihisi”
Nääs.. pska homma jos asiakkaat katoaa , on pakko palata politiikkaan maitojunalla…
Onnea ja menestystä täältä Hattulan puolelta!
Henkilöä, sinänsä itse tuntematta, mutta asioitaan sivuten seuranneena, voisinpa melkeinpä todeta, että teit oikean ratkaisun. Jos lähtee soitellen sotaan kuvitellen että on ottamisen sijaan jotain annettavaakin, niin kun huomaa erheen on syytä se perua.. Jos ei saa aikaan sitä mitä lupaa, on lopetattava toimet vähinäänin, vaikka olisikin saanut paljon luottamusääniä aluksi.
Toivotan onnea valitsemallasi uralla, sillä kokemuksesta tiedän sen että yrittäminen tarvitsee paljon onnea, pääoman ja oman pään lisäksi, mutta politiikka vain herkkäuskoisia äänestäjiä riittävästi.
Että Sikäli…