Koulukiusaaminen!

Koulukiusaaminen? Suomen mahtava ja mahtipontinen koulujärjestelmä, jota ollaan kehuttu yhtenä MAAILMAN parhaista!

Nykyään suomessa koulukäynti on mennyt ”päähän taputteluksi”, joka on VÄÄRIN. Oppilaat vetelevät asioita oman mielensä mukaan, opettajalla ei ole mitään valtaa/valtuuksia oppilaiden suhteen, jos he käyttäytyvät huonosti tai tekevät jotain.

Eiku, hei onhan niillä!!!

Lappu/soitto kotiin ja 0,5-2 tuntia jälki-istuntoa! Joskus myös käytetään koulusta erottamista väliaikaisesti, mutta harvoin ja ei sekään kauhean hyvin toimi… Eikä se mitään, koulujärjestelmä ei ole tässä yhtälössä se pahin ongelma vaan koulussa tapahtuva koulukiusaaminen.

Koulukiusaamisen takia monta nuorta on alkanut polttamaan/juomaan ja suistunut pahoille teille, pitää olla ”cool, ettei kiusata”. Meidän mahtavassa koulujärjestelmässä suuri osa nuorista voi pahoin, siis henkisesti. Yleensä luokalla on se yksi tai 3 dominoivaa oppilasta, joita muut seuraavat. Joiden seurassa nämä toiset seurailevat nuoret/lapset kiusaavat koulukiusattuja.

Opettajat eivät pysty puuttumaan koulukiusaamiseen ja osa opettajista jopa VÄHÄTTELEE ASIAA! SE ON OPETTAJAN SUURIN VIRHE!!!

Uskallan väittää, että nyt muutaman vuoden sisällä olleet kouluampumiset, puukottamiset ja muut samankaltaiset tilanteet, oltaisiin voitu estää/ainakin vähentää jos asioita ei oltaisi päästetty aikanaan tähän jamaan.

MUTTA EI!

Nykyään vaan silitellään päätä ja sanotaan ”voisitko käyttäytyä vähän paremmin”. Koulukiusaaminen johtaa myöhemmässä vaiheessa nuorten syrjäytymiseen yhteiskunnasta, itsemurhiin ja nuorten henkiseen pahoinvointiin. Jota esiintyy tässä tuhansien järvien maassa paljon!

Voidaan me vielä hetki uskotella, että kaikki on hyvin! Ainakin yhden sukupolven ajan, entäs sitten kun asiat on menny päin mäntyä vuosikymmenten ajan? Sitten MEILLÄ on käsissämme suuri ongelma johon ratkaisun löytäminen on monta kertaa vaikeampaa, kuin säästöjen etsiminen tai Kreikan tilanne. Pahimmassa tapauksessa, meille tulee osittain syrjäytynyt sukupolvi.

Yksi sanontani kuuluu näin ”Hyvää ei kannata mennä muuttaamaan, huonompaan suuntaan”. Nähdäkseni vanha hyvä, on nykyään huono uusi?

– Tässä on myös pitkän aikavälin asia, josta voisi löytyy samalla myös säästöjä. En meinaa, että säästöjä haetaan nuorten/lasten hyvinvoinnista. MUTTA, kun asiat ovat hyvin niin rahaakin säästyy. Koska nykyään valtavat resurssit käytetään syrjäytyneisiin nuoriin ja heidän auttamiseen/hoitamiseen. Niin kauan siihen menee rahaa, kun sitä esiintyy. Se on hyvä käyttö kohde rahalle, mutta mieluummin sitä ei olisi ja rahaa säästyisi kuin sitä on ja rahaa palaa. Se olisi kaikille osapuolille paras vaihtoehto jos luvut saataisiin pienentymään.

Mukavaa lauantai iltaa toivottaen Janne Liukkonen

 

20 kommenttia artikkeliin “Koulukiusaaminen!”
  1. Kimpsu sanoo:

    Teksti käsittelee ajankohtaista aihetta, mutta tekstisi on turhan provosoivaa. Ikään kuin koulujärjestelmämme olisi läpimätä. Lisäksi teksti sisältää paljon olettamuksia, joista haluaisin saada todisteita. Minkä perusteella esimerkiksi ennen oppilaat saivat parempia numeroita kuin nykyään? Arvosanoissa on aina ollut hajontaa, ja kertooko se huonosta järjestelmästä, jos kaikki eivät saakaan kiitettäviä kaikista aineista? Lisäksi, vaikka sattuisikin olemaan näin, on naiivia verrata menneisyyteen, koska opetussuunnitelmat ovat hyvin erilaiset verrattuna tähän päivään. Oppilailta vaaditaan huomattavasti monimutkaisempia asioita esimerkiksi matematiikan parissa. Useita nykyajan asioita ei edes opetettu 50 vuotta sitten.

    Toinen asia, mihin kiinnitin erityisesti huomiota on tämä helppo väitös siitä, että jos koulujärjestelmämme olisi eheämpi, olisi koulusurmat ja muut verenvuodatukset vältetty. Tälläistä on helppo väittää, sillä asioita ei tapahtuisi, jos kaikki olisi täydellistä. Mutta mikään ei ole niin mustavalkoista. Tämänkaltaisen veriteon tekemiseen ei ihminen sorru ihan yhden asian takia. Taustalla on taatusti ollut useita muita seikkoja, joista esimerkiski perhe on taatusti yksi merkittävimpiä. Lisäksi Suomessa nuoret kuluttavat kohtuuttoman paljon alkoholia, voisiko sillä olla jotakin negatiivista vaikutusta nuorten hyvinvointiin. Huumeet?

    Lisäksi tekstisi aihe on koulukiusaaminen, mutta puolet siitä menee aiheen ohi moittiessa koulujärjestelmää. Koulukiusaamista on aina ollut, ja se on pilannut joidenkin ihmisten elämää jollakin tavalla. Ennen varsinkin vähävaraisten perheiden lapsia sorrettiin koulussa, mutta nykyään tämä ei ole ongelma. Ennen jotkut asiat oli paremmin, mutta niin oli myös monet asiat huonommin. Olen samaa mieltä, että koulukiusaamiselle pitäisi tehdä jotakin, mutta onko sinulla jotakin ratkaisua tähän suureen ongelmaan?

  2. Jetro Ohra-aho sanoo:

    Hei Janne!

    Tässä on kyllä nyt sorruttu siihen ”persujen perus” virheeseen, että kirjoitetaan vähän liian ”maanläheistä” ja tässä tapauksessa yliampuvaa tekstiä! Ei oikeen ole selvää ja asianmukaista faktapohjaa tässä asetettu kuten aiempi kommentoija jo ehti kertoa. Periaattees hyvin nostettu pointteja mut koko blogia ei mielestäni ole loppuun mietitty. Onko ollut kunnallisvaalihommasi takia pakko julkaista jtn mielipiteitä ja tämän takia on tullut tälläinen yliampuva ja hyvin summittainen ja lähes perusteeton väite/ploki.
    Harmi, että tässä on omien ajatuksien jälkeen aika vähän oikeasti hyvää ja mainittavaa. Kun tulevaisuudessa blogailet ja julkaiset mielipiteitäsi niin perustele ne – netistä löytyy varmasti tilastoja, tutkielmia tjms, jos asiasi on aiheellinen.
    Kiusaaminen on tärkeä aihe, mutta tässä blogissa on 5 laukauksen lippaasta ammuttu 4 luotia taulusta ohi.
    Kiitos innosta ja mielenkiinnosta silti.
    – Jetro

  3. Kiitoksia kommenteista, fakta pohjaa minulla kyseiseen asiaan ei ole. Kyllä sitäkin varmaan löytyy, mutta suurin osa asioista on myös omalta kokemuspohjalta. Tosin mitä tulee näihin koulupuukottamiseen esimerkiksi niin siinä on aina puukotettu koulukiusaajaa, kouluampumisissa koulukiusaaminen on ainakin ollu osasyynä tietysti perhesuhteet voivat vaikuttaa asiaan. Pitää myöskin muistaa, että nykyään nuorille asetetaan suuret paineet onnistumisen suhteen ja koulukiusaaminen ei jää kouluun.. Se jatkuu myös vapaa-aikana. Tähän blogi kirjoitukseen, olisi pitänyt laittaa faktoja todisteineen ennemmin julkaisua, siinä olette oikeassa. Jos palataan varsinaiseen aiheeseen niin loppusanoina vielä se, että koulumaailma on julma pienelle opiskelijalle, jossa ei sais tehdä yhtään virhettä alkujaan josta voitaisiin alkaa kiusaamaan. Uskon itse siihen, että silloin kuin opettajat pystyivät pitämään kuria niin koulukiusaamista oli huomattavasti vähemmän. Vaikka onhan kulttuurimmekin muuttunu paljon ja kulttuurintakia meitä ei voi edes verrata Japaniin, jossa oppilaille on kunnia käydä koulua. – Janne Liukkonen

  4. Karsin siitä, asiat joihin ei ole todisteita esitettävissä. Mutta kun olen saanut kommentia ja tekti on julkaistu niin liitän poistetun kohdan tähän. ”Todellisuudessa, suurin osa tästä on pelkkää silmänlumetta. Joskus aikoinaan SUOMESSA oli koulujärjestelmä joka oikeesti oli hyvä, oppilaat saivat hyviä numeroita, ei käytöshäiriöitä ja luokatkin olivat kaiken lisäksi vielä isompia. (En siis väitä, etteikö käytöshäiriöitä ollut yhtään, mutta niitä oli vähemmän. Samoin numerot olivat varmasti parempia, ei kaikilla voi olla kymppiä, mutta jos 1/3 osalla on luokasta on nykyään keskiarvo alle seiskan. Tämä on siis jonkin verran yleistämista, ainahan poikkeuksia löytyy)” Tämä teksti on siis poistettu blogikirjoituksesta, mutta selvyyden ja reiluuden vuoksi löytyy vielä täältä. syitä miksi poistin 1. ohi aiheen 2. väitteitä ei voi todistaa/itse en pysty todistamaan.

  5. riitta nyqvist sanoo:

    Terve Janne!
    Kirjoitin v. 1999 lehtijutut koulu- ja työpaikkakiusaamisesta.
    Tutkimusaineistoa ei ollut, ainoastaan yksi kirja työpaikkakiusaamisesta, koulukiusaamisesta 0.
    Niinpä sukelsin itse arkeen.
    Sain paljon palautetta mobbaus-jutuistani, niin kiitosta kuin kiukkuisia kannanottoja.
    Tuntui, että pornostakin olisi ollut sallitumpaa kirjoittaa.
    Onneksi oli avarakatseinen päätoimittaja.
    Ystävistäni, sukulaisistani jokunen työskentelee myös erityisopena kouluissaan.
    Se korutont on kertomaa, millaiseksi duunipaikka on muotoutunut.
    Taitaa mielisairaalassa ja vankilassa olla turvallisempaa työskennellä sorvin ääressä.
    Kiitos hyvin provosoidusta kirjoituksestasi!
    Riitta N.

  6. Aarno Järvinen sanoo:

    Tänä päivänä
    Opettajalta vaaditaan ensimmäiseksi karismaa ja toiseksi sitä taitoa opettaa. Minun aikanani opettaja vielä pystyi opettamaan pelkästään ”kateederilta”. Vaikka tyyliä halveksittiin,ei kuitenkaan tullut mieleenkään pullikoida vastaan tai sitten häiriköidä jatkuvasti. Kyllä jäynää tehtiin silloinkin muttei huudeltu rivoja. Tarpeen mukaan opettaja osasi myös mollata oppilaan muiden silmissä eikä vanhemmilta tullut asiasta negatiivisia kommentteja.
    Koulussa oli heikkoja ja lahjakkaita ja köyhien ja varakkaitten lapsia,kaikki oltiin kuitenkin yleensä kavereita keskenään,ei juuri syrjitty ketään vaikka olisi ollut vähän näöltään erikoinenkin. Jos kiusaamista tapahtui niin välituntivalvontaa hoitava opettaja puuttui hanakasti asiaan ja lopetti homman alkuunsa.
    Kännykänäpräämisen ja tietsikkaistumisen sijasta ”heitettiin välituntihuulta” ja koulun jälkeen pelattiin kaikenlaisia pelejä ja vanhemmiten käytin ”riiuulla” ja vielä myöhemmin jortsuissa,
    Hyvin aikaisessa vaiheessa tehtiin pikku hommia pienen rahan edestä,kerättiin vaikka käpyjä.
    Tupakkiakin poltettiin ja ensmäiset huikat otettiin muttei pahemmin riehuttu eikä tehty vahinkoa,mitä nyt naapurin omenapuissa riekuttiin ja porkkanavarkaissa käytiin. Jos oikein pahaa saatiin aikaiseksi niin remmi heilahti tai saatiin kotiarestia.
    Vanhemmista yleensä vain toinen kävi töissä ja se oli useimmiten isä ja äiti hoiti kodin ja ”piiskas” lapset.
    Tänä päivänä asiat on päälaellaan,kaikkien täytyy päteä ja hankkia vaikutusvaltaa elikkä RAHAA.
    Aarno Järvinen

  7. Silvon Tapsa sanoo:

    Koulun maailma on vain peilikuva muusta, itsekkyyden leimaamasta, yhdyskunnasta!
    N.s. kansanvalistus on kai unohdettu kokonaan. Nykyjään ei edes alkeellisimpia käytöstapoja lapsille opeteta. Olen huomannut täällä Ruotsissakin, koululaisten noustessa bussin kyytiin, etteivät kaikki osaa edes tervehtiä. Musiikkinappulat korvissa vain tuijotetaan, kuljettajan ohi, johonkin kaukaisuuteen. Sana ”Kiitos” kuuluu nykyaikana myöskin harvinaisuuksiin…
    Opettajat ovat mahdottomien vaatimusten edessä. Kuten edellä mainittiin, heiltä odotetaan liian paljon. Ei kai ole tarkoitus, että heidän pitäisi olla oppilaiden kavereita ja tekeytyä ”pelleiksi”, saadakseen oppilaat viihtymään? Sen tyyppiseksi on koulu täällä Ruotsissa muuttunut… onko Suomi menossa samaan suuntaan!
    Ei koululta voi ihmeitä vaatia niin kauan kuin ei oppilaille ei anneta kotoaan oikeita ”eväitä”. On varmaan vanhempia, jotka mielellään kaatavat kaiken syyn koulun ja opettajien niskaan, jo heidän tenavillaan ei opiskelu suju odotusten mukaisesti!
    Opettajien arvovalta on paras palauttaa! Luokka-kuri on myös saatava takaisin! Opettaja on luokkahuoneessa johtaja, ei oppilaiden ”kaveri”. Se on hän, joka päättää miten opiskelua harjoitetaan…eikä minkään huuto-äänestyksen päätöksellä!

  8. riitta nyqvist sanoo:

    Terve Aarno!
    Viisaita haastelet.
    Jake Nymanin sanoja lainatakseni ”Se nyt vaan on niin, että jotkut asiat olivat ennen paremmin.”
    Opettajat eivät yksinkertaisesti ehdi paneutua varsinaiseen opetustyöhön.
    He paikkaavat niin monta roolia, jotka ajettiin alas 90-luvun lamassa.
    Kiireiset uraohjukset eivät kersojaan kasvata, se näkyy ja kuuluu luokassa.
    Sen verran he verkostoitumiseltaan sentään ehtivät,
    että nappaavat kainaloonsa kersan vaalikuvaan brändäämään perhekeskeisyyttä.
    Näillä mennään!
    Riitta

    • Aarno Järvinen sanoo:

      Ehtoota Riitta
      Kiitoksia vastauksistasi raapusteluihini. Jollakin tavalla tuntuu että tykkään tyylistäsi arvioida armaan isänmaamme tilanteita.
      Tuota kouluasiaa olen vuosikymmeniä murehtinut. Silloin kauan töissä ollessani kuului tehtäviini tarkastella työpaikkoja,mm kouluja. Tämän päivän hämskärissä oli koulun uskonnonopetuksesta asiallista asiaa. Samalla tuli mieleeni tapaus työajoiltani (1990). Paikallisessa koulussa uskonnonlehtori opetti kaikessa rauhassa uskontoa oppilaiden tehdessä omia pelejään ja juttujaan, Sääliksi kävi,oppilaat viis veisasivat opetajan puheista. Opettaja oli kuitenkin senverran parkkiintunut ettei hermostunut mutta monta kertaa ajattelin mitenkä hän jaksaa tuota oppilaiden mielestä turhaa ”hupatusta”.
      Viimeisestä käynnistäni koululuokassa on kahdeksan vuotta ja hiukan olen miettinut,kysäisiskö jostakin koulusta ”audienssia”.
      Elämä on kummallista,eiks je.

  9. Anonyymi sanoo:

    Puhut kyllä asiaa! Koulujen pitäs vaan rohkeesti myöntää että kiusaamista tapahtuu ja JUST tässä MEIDÄN koulussa. Tuo vähättely pistää vihaksi. Kouluissa yritetään vaieta kiusaamisongelmasta, että imago säilyis hyvänä. Tiiän kaverin, jota kiusattiin koko peruskoulun ajan ja nyt kärsii koulupelosta eikä voi mennä kouluun. Kumpa koulut heräis..

  10. teknopappa sanoo:

    Olisiko Niinistöstäkään tullut pressaa jos hänen aikanaan olisi ollut peruskoulu käytäntö. Niinistökin oli onnelinen kun reksi puuttui hänen ongelmiinsa. En saanut aivan tarkkaa selville artikkelista kuinka reksi toimi, mutta ilmeisesti voimakeinoja käyttäen ! Minun mielestä nykyajan syrjäytyminenkin johtuu lepsusta peruskoulusta ja sen saamattomista opettajista joille on vain tärkeää opettaminen muu ulkopuolinen ei kuulu heille. Kiusaamisiin ei puututa vaan vanhempien velvollisuus on ne selvittää ne keskenään tai oppilaista muodostettu lautakunta (uusi systeemi). Meilläkin vaihdettiin lapsen koulu niin johan loppui kiusaaminen.
    Tämäkö on se vihon viimeinen keino sitten ratkaisuksi. Aina verrataan että ennen oli kaikki paremmin, mutta onko pelollakaan kasvattaminen oikein. Kävin -60-luvulla kansakoulua ja meillä oli sodat käynyt jämäkkä upseeri opettajana jonka auktoriteetti tuli itsestään. Kyllä siihen luokkaan ei tultu kädet likaisina, kynnet leikkaamattomina ja tukka kammattuna. Ne meinaan tarkastettiin aamu avauksessa ja rankaisu oli… En usko että nykyajan vastavalmistuneet nuoret mimmit saavat luokkaan aikaseksi sitä auktoriteettia!

  11. riitta nyqvist sanoo:

    Tervehdys Teknopappa!
    Sauli oli kova poika myöhästelemään aamuisin.
    Jäi kiinni siitä ja rehtori oli korostanut hälle vastuunkannon merkitystä.
    Se oli opiksi riittänyt Saulille.
    Nykyään se ei riitä, vaikka olisi sodankäynyt jermu tukistelemassa ja hakkaamassa karttakepillä sormet muusiksi.
    Ruumillisen kurituksen tehoon en usko, ajat ovat muuttuneet.
    Opettajan sukupuolella ei ole merkitystä, tärkeintä olisi saada open tueksi koulupsykologeja, terveystarkastajia yms. tsekkaamaan koululaisten terveydentilaa.
    Aina ei syy ole vanhemmissakaan, maailma on muuttunut arvottomaksi.
    Riitta

  12. teknopappa sanoo:

    Riitta hyvä ei siellä alvariinsa hakattu sormia muusiksi. Uhkailu on myös kova sana kasvatuksessa. Sillon oltiin myös arestissa, seistiin nurkassa tai siirrettiin luokasta ulkopuolelle. En ole kuullut että näitäkään keinoja nykyään käytettäisiin. Arestissa istuttiin 1-2h ja yleensä kaikki vkon arestilaiset koko koulusta lauantaisin. Ei sillon tarvittu mitään lisähenkilökuntaa ja luokkakoot olivat suuria. Nykyajan neiti opettajat eivät pärjää se vain on tosi asia. Sinä unohdit että myös vartijoita tarvitaan joka luokkaan/kouluun 1kpl sillon hoiti talonmies niitä tehtäviä sekin oli varmaan valittu hyvän auktoriteetin omaavista henkilöistä, koska se sai myös koulu kurin pidettyä osaltaan kunnossa ja oli kaikkien kaveri. Oi niitä aikoja kun talonmiehelläkin oli aikaa osallistua välitunneilla mm jalkapallon pelaamiseen ! Ei sillon koulu syyttänyt vanhempia kasvatuksen puutteesta minunkaan vanhemmat eivät taineet osallistua kertaakaan mihinkään koulun tapahtumaan ja hyvin oon pärjännyt!
    Sinun järjestelmäsi tulee yhteiskunnalle hyvin kalliiksikin. Kuka ne tulevaisuudessa maksaa, joku parempi ja edullisempi muoto kouluun pitää kehittää opettajien tueksi.

  13. riitta nyqvist sanoo:

    Terve Teknopappa!
    Ei hakattu alvariinsa, mutta sellaisiakin oli, isommat pojaat heistä kertoivat.
    Olen kanssasi samaa mieltä, talkkaria tarvittaisiin, tulisi yhteiskunnalle halvemmaksi.
    Kalliiksi on tullut yhteiskunnalle, kun 90-luvun lamassa niitettiin ja niistettiin koulutuspuolelta.
    Se oli sitä pakkasella housuun pissaamista, joka ei kauan lämmitä.
    Tähän on tultu monen asian summana,
    siksi tarvitaan näitä erityisopettajia koulukuraattoreita, psykologeja yms paikkaamaan lyhytnäköisiä poliittisia päätöksiä.
    Kouluterveydenhuolto pelasi ennenvanhaan, nykyisin eivät rahat riitä siihenkään, kun niitä ei ole budjetissa korvamerkitty?
    Mitä tulee siihen käytäväkeikkaan, tapasin kokeneen alakoulu-openi luokkakokouksessa…
    Hänen mielestään käytävällä ei opi mitään.
    En minäkään osallistunut ihmeemmin tyttäreni vanhempainkokouksiin
    ja hyvin hän on elämässä pärjännyt, Luojan kiitos.
    Hän osallistuu kiireistään huolimatta DNA-jatkeeni vanhempain-kokouksiin,
    on siinäkin suhteessa minua fiksumpi.
    Mutta näillä mennään!
    Riitta

  14. Aarno Järvinen sanoo:

    Sormet muusiksi
    Tuosta Riitan ”sormet muusiksi” muistui mieleeni koettu tositapaus eräästä koulusta Suomessa: ”Meille tuli opettaja joka aloitti uudenlaisen kaunokirjoituksen opetustyylin. Kynän varren tuli osoittaa rintaa kohti,no eihän siitä kaunista jälkeä tullut. Mullakin oli kaunosta ysi mutta tämän opetustyylin jälkeen kutonen.Senverran pelättiin mustakulmaista opettajaa että toteltiin yhtä tyttöä lukuunottamatta. Opettaja käski tytön kateederin viereen ja sormet pöydälle.Sen jälkeen hän alkoi hakkaamaan tytön sormia pöytäkirjan selkämyksellä.Tyttö ei ääntä päästänyt vaikka vesi valui silmistä ja veri sormista. Opettaja älys vihdoin lopettaa. Tyttö poistui luokasta,meni rehtorin kansliaan.Seuraavana päivänä opettajaa ei koulussamme näkynyt.”
    Aarno Järvinen

  15. teknopappa sanoo:

    Kävin Kaurialan koulun vanhempain illassa ja reksi puhui että siellä on otettu käyttöön ”nopean toiminnan projekti” kuulosti siltä että ongelmiin pureudutaan heti kun niitä tulee esiin mm. varastaminen, alueelta poistuminen, kiusaaminen yms rangaistuksiakin jaetaan arestin muodossa kuten ennenkin että nyt ollaan palaamassa entiseen malliin yes yes !

  16. Nimetön sanoo:

    Ihan ensiksi kannattaisi opetella kirjottamaan kunnolla. Lähinnä alkoi naurattamaan tekstin naivius.

    • Kari Ilkkala sanoo:

      Aijjaa,

      minusta Janne on sinua valovuoden edellä kirjoitustaidossa: hän näet osaa kirjoittaa oman nimensä.

      Toiseksi Jannen sydän on puhdasta kultaa, ja hän laittaa itsensä likoon. Sellaista ei pidä muuta kuin ihailla nuoressa ja kannustaa.

    • Nimimerkki olisi hyvä olla, kaiken lisäksi asian ydin ja asia on tärkeintä. En ole lukiossa, en ole ollut hyvä ädinkielessä ylä-asteella enkä ala-asteella. Ala-asteella olin joka viikko äidinkielen tukiopetuksessa, ylä-asteella sain juuri ja juuri seiskan arvosanan osittain johtuen kirjoitelmista.

      Seuraavana vähän asiaan liittyen..

      Koulumaailma on muuttunut ja monella tavalla vielä huonompaan suuntaan. Yksi syy tähänon juuri vääräístä paikoista säästöjen hakeminen, juuri esimerkiksi 90-luvun laman aikoihin. Kouluun pitäisi saada lisää kunnioitusta toisia kohtaan ja yhteisöllisyyttä.

      ps. Sori, että vastauksissa kesti, mutta keskityin vaalien alla paljon muuhun kuin blogi kirjoitteluun.

  17. Donnay sanoo:

    Heippa Janne!
    tulin vasta nyt pitkästä aikaa lukemaan sivujasi ja siksi kommentti todella myöhässä. Erittäin tärkeän asian otit puheeksi, En oikein ymmärrä ihmisiä, jotka alkoivat arvostelemaan tekstejäsi tai kysymään faktoja, tuo on hieno keino välttää keskeistä puheenaihetta. Olet itse aika rohkeasti laittanut itsesi likoon. Epäilenkin että kirjoitit jutun alunperinkin kokemustesi pohjalta, Peruskoulun olet kuitenkin jo käynyt ja olet varmasti vähintäänkin nähnyt ja jos et kokenutkin kaikenlaista.
    En ymmärtänyt Kimpsun lausetta: ”Ennen varsinkin vähävaraisten perheiden lapsia sorrettiin koulussa, mutta nykyään tämä ei ole ongelma.” Jos tämä oli Kimpsun oma lause niin haluaisin tuohon faktat?? Minun lastani ja muutamaa hänen kaveria on kiusattu juuri siksi ettei ole ollut tietynlaista kännykkää, ei ollut läppäriä ei ollut merkkivaatteita. Teen töitä lasten ja nuorten kanssa, tämä on monen muunkin kokemus. En usko että kiusaamiskokemukset edes tilastoissa näkyvät. Lapset ja Nuoret kertovat itse etteivät voineet kertoa tai puhua koska kukaan ei olisi uskonut tai jopa pahimmillaan kerrottuaan, kertovat jääneensä yksin ja kiusaamisen vain piiloutuneen syvemmälle ja tapahtuneen kaiken seläntakana. Keskeiset asiat olisi mielestäni selvittää ja määritellä, mitä on kiusaaminen? Mitä on vuorovaikutuksen ongelmat? väärinymmärrykset? loukkaantumiset? miten voi itseään suojella? Miten kiusaamiset pitäisi selvittää??
    Tässä kohdassa kuitenkin Jannelle oikein mukavaa kevättä ja jatkappa hyvien aiheiden esille ottoa!!

Jätä kommentti

css.php