Vainoamisen kriminalisointi/Vainoaminen rikokseksi!

VAINOAMISEN KRIMINALISOINTI/VAINOAMINEN RIKOKSEKSI!

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194739841975/artikkeli/vainoamista+esitetaan+rikokseksi.html

Jos ja kun ehdotus vainoamisen kriminalisoinnista toteutuu, niin hallitus on saanut aikaan edes yhden hyvän ja todella tärkeän ihmisten hyvinvointia parantavan asian hallituskaudellaan. Uskon, että henkilöille joilla on riesanaan ”vainooja” niin tämä lakiehdotus on kuin unelmien täyttymys. Parempaa he eivät voisi kuvitellakaan, että kyseinen henkilö saadaan vastuuseen tekosistaan, jotka aiheuttavat henkistä kärsimystä. Nykyisessä tilanteessa poliisi, ei pysty tekemään vainoojalle mitään ja se on väärin. Ei ole oikein, että joku päättää omavaltaisesti kiusata tiettyä henkilöä, koska ei esimerkiksi saa tahtoaan läpi.

Myös meillä täällä Hämeenlinnassa on kyseisiä tapauksia ainenkin yksi kappale, moni varmasti tietää hänet. Tästä kyseisestä henkilöstä tulisi varoittava esimerkki, nimittäin hän on uhka/häiriötekijä Hämeenlinnalaisille. Hän kyttäilee kauppojen edessä ja on tehnyt sitä jo monta vuotta. Huutelee ihmisille hävyttömyyksiä ja kaiken lisäksi hänet ollaan nähty tekemässä/uskotaan tehneen ilkivaltaa.

Hänestä ollaan tehty monta rikosilmoitusta mm. Lapsen hakkaamisesta/kuristamisesta, myös naisiin/naiseen käsiksi käymisestä. MUTTA! MITÄ POLIISI SANOO KU HEILLE SANOTAAN ASIASTA JA TEHDÄÄN RIKOSILMOITUS? ”Ei me voida tehdä mitään” Minusta tämä ei kuulosta oikealta käytännöltä/avuttomuudelta, meidän ”hyvinvointiyhteiskunnassa” jossa kaikilla, pitäisi hyvä ja turvallinen olla.

Omasta mielestäni jokainen veronmaksaja, on ansainnut tämän lain suoman turvan ja auttavan käden. ME suomalaiset olemme kovia tekemään työtä ja olemme varmasti ylpeitä siitä, joten sen työnteon turvaamiseksi. Tämä lakiehdotus on ERITTÄIN tärkeä, nimittäin ”vainoaminen” on varmasti sairastuttanut henkisesti osaa, MEISTÄ .

Jos jostain kumman syystä laki ei toteudu! Niin lupaan kaikille, että kerään mahdollisimman suuren porukan ja järjestän mielenosoituksen lain puolesta!

 

Terveisin  JANNE LIUKKONEN

PS. Lähdin myös kunnallisvaaliehdokkaaksi niinkuin aikaisemmin ”esittelyssä” oli puhetta. Kunnalisvaaliehdokas facebook profiilini sivu on http://www.facebook.com/JanneLiukkonen , Siellä tiedottelen tapahtumista, joissa olen läsnä siellä voi myös kysellä mielipiteitäni. Tulen olemaan jokaisena markkinapäivänä Perussuomalaisten teltalla, joten tervetuloa juttelemaan.

 

Jätä kommentti

css.php